Hanna-Leena

Kuka & missä
Olen Hanna-Leena Pasanen ja asun Rovaniemellä. Olen kasvatus- ja sosiaalialan sekatyöläinen ja koiraharrastukseni on hyvä vastapaino työlleni.

Ketkä & montako
Laumaani kuuluu mieheni Mikan lisäksi kolme pumia, omat kasvatit Pohj Mva Teräsvillan Aina Valmis “Armas” ja C.I.B Teräsvillan Ainoa Oikea “Aino” sekä Napos Felhö "Pulmu".

Muistoissa ovat pumimummot Fi & No Mva BH Karvakorvan Orvokki "Mimmi" ja C.I.B Karvakorvan Usva "Usva" ja C.I.B & FI JVA Karvakorvan Friidu “Nuppu” sekä käyttömalinois Leksu.

Milloin
Sain ensimmäisen pumini 13-vuotiaana ja Mimmi-pumi opetti minulle kaiken tärkeän koirista ja koiraharrastuksesta.  Mimmi eli ja kulki mukanani lapsuudesta melkein kolmenkympin kriisiin. Mimmin myötä rotuvalinta oli selvä ja Usva saapui elämäämme 2001. Takana on siis 26 vuotta pumielämää, jolle ei loppua näy. Mieheni myötä tutustuin myös käyttölinjaisten malinoisien ihmeelliseen maailmaan.

Miksi
Hallitukseen: Minua pyydettiin mukaan hallitukseen joitain vuosia sitten ja siitä ajauduin lopulta yhdistyksen puheenjohtajaksi. Minulla on pitkä tausta yhdistysaktiivina ja olin seitsemän vuotta paikallisen koirakerhon puheenjohtajana, joten tiesin mihin ryhdyin ja suostuin silti. Kysyttäessä Pumit ry:n hallitukseen en voinut ohittaa tilaisuutta päästä edistämään minulle hyvin rakkaan rodun asioita. 

Pumi: Pumi on aina tuntunut minulle juuri sopivalta koiralta. Kouluttaessani muita koiranohjaajia ja muun rotuisia koiria tulen aina uudelleen huomanneeksi miten paljon pumissa on potkua ja eloa verrattuna moneen muuhun rotuun. Rauhallisena ihmisenä kaipaan positiivistä pumienergiaa  ympärilleni.

Millainen
Näen Pumit ry:n jäsentensä näköisenä yhdistyksenä. Teen parhaani, että se myös pystyisi vastaamaan jäsentemme, niin kotikoirien omistajien, aktiivikisaajien kuin kasvattajien tarpeita. Toivon myös jäseniltä aktiivisuutta ja intoa tämän päämäärän toteuttamiseksi, jokaisen mielipiteet ja  ideat otetaan ilolla vastaan.
Puheenjohtajana pyrin olemaan keskusteleva ja innovatiivinen yhdistyksen ja rodun historiaa kunnioittaen. Tavoitteena on yhdistyksemme ja pumirodun tunnetuksi tekeminen ja työskentely rodun elinvoimaisen tulevaisuuden turvaamiseksi.

Miten
Minulle yhteistyö, ja sen kehittäminen, rodun rotujärjestön kanssa on elintärkeää. Ilman rotujärjestön kanssa tehtävää yhteistyötä työmme pumien hyväksi voisi olla  vaarassa jäädä pintapuoliseksi. Henkilökohtaisena palona minulla on rodun terveysasiat ja terveystutkimusten tärkeäksi tekeminen kaikille pumien omistajille. Tämä sen vuoksi, että toivon meidän kaikkien saavan nauttia tästä upeasta rodustamme vielä 50 vuodenkin päästä.