Kotikoira

Kotikoirana Upi-pumi

Upi on 5-vuotias pumi. Pennusta asti meillä oli ajatus, että Upi on meille kotikoira, jonka kanssa tuskin aletaan aktiivisesti harrastamaan mitään tiettyä lajia. Tiesimme kyllä rotuun tutustuneena, että mitään sohvan koristettakaan siitä ei voi tulla!

Upi on ollut pienestä asti mukana kaikessa ja sitä pumimaiseen tapaan kaipaakin. Sen kanssa käydään metsäretkillä, mökkeilemässä, tuttavien luona yökylässä, geokätköilemässä, pyöräilemässä, juoksemassa ja kävelyillä. Kotona se usein seuraa meidän puuhia ja odottaa saisiko osallistua vaikka syliä lämmittämällä tai nostamalla laittialle tippuvia esineitä.

Olemme käyneet vuosien aikana muutamilla kursseilla. Tällä hetkellä menossa on rauhoittumiskurssi. Monet asiat on kuitenkin tullut opiskeltua kirjoista ja netistä. Upi on ollut helppo opetettava ja innokas oppilas. Ruoka toimii hyvin palkkiona. Se jaksaa keskittyä hyvin ja siksi osaakin lukuisia temppuja. Upi osaa mm. istua, maata, antaa tassua, pyöriä, nousta takajaloilleen, istua etujalat ilmassa, peittää silmänsä tassulla, kaatua ”kuolleena” maahan kyljelleen, pujoitella jalkojen alta, koskettaa kämmentä kuonolla, nostaa tavaroita maasta, odottaa ja hypätä esteen yli.

Upi rakastaa juoksemista ja sitä nyt saakin vielä enemmän tehdä, kun olen alkanut itsekin juoksemaan. Samoin pyörän vierellä se on ihan liekeissä. Tämän vastapainoksi teemme kotona taas nenän käyttöä vaaativia puuhia. Usein pyydän Upin odottamaan keittiöön, kun piilotan sen nappula-annoksen olohuoneeseen. Laitan niitä ihan näkyville ja myös hieman piiloon maton reunan alle. Luvan saatuaan käy kova tuhina ympäri huonetta. Joskus saatan myös viskata nappuloita takapihan nurmikolle. Lisäksi teemme ruoan piilotusta vessapaperirullan hylsyihin, jotka täytyy hampailla repiä rikki.

Kotikoiranakin vauhdikkaan pumin lihashuollosta on hyvä pitää huolta ja tämän me opimme ns. kantapään kautta. Ei ymmärretty ajoissa, että näin innokkaan koiran lihasten lämmittelystä täytyy pitää ihmisen huolta. Täytyy kulkea hihnassa ravaten jonkin aikaa ennen kuin päästää vapaaksi. Upi, kun vapaaksi päästessään juoksee aina ensin 100m pikajuoksun eli niin paljon, kun tassuistaan lähtee. Lihasjumit on saatu parempaan suuntaan käymällä hierojalla sekä osteopaatilla.

Energisen ja aktiivisen koiran sisällä asuu pieni sylivauva, jolta saamme läheisyyttä ja lämpöä sekä iloa elämäämme yllin kyllin! (Teksti: Henna-Riikka Heikkilä)

YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.
YouTube-videon näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.