Kaverikoira

Kaverikoirat Fontos ja Kócos

Kaverikoiratoiminta on pyyteetöntä vapaaehtoistoimintaa, jossa koiran avulla tuodaan iloa ja elämyksiä ihmisille, joilla ei ole mahdollisuutta oman koiran pitoon. Tavoitteena on ihmisten ilahduttaminen ja arjen piristäminen. Kaverikoirat ovat tavallisia kotikoiria ja niiden omistajat vapaaehtoisia maallikkoja. Koiran minimi-ikä on 2 vuotta ja omistajan tulee olla täysi-ikäinen. Omistajan täytyy tuntea koiransa, osata lukea sitä sekä ennakoida sen käytöstä. Kaverikoiraksi voi ryhtyä vain koira, jonka tausta on tiedossa, jottei toiminnassa tule yllätyksiä. Kennelliitto on rekisteröinyt Kaverikoira-tavaramerkin vuonna 2005 ja toiminta on Kennelliiton alaista.

Fontos ja Kócos ovat virallisia Kaverikoiria ja toimivat Rauman Seudun Kaverikoirissa. Fontos valmistui vuonna 2015 ensimmäisenä Raumalaisena Kaverikoirana ja Kócos valmistui vuotta myöhemmin 2016. Ohjaaja käy ensin teoriakurssin Kaverikoiratoiminnasta ja sen jälkeen koira testataan. Testissä katsotaan miten koira suhtautuu ihmisiin ja yllättäviin asioihin, kuten rollaattoriin ja kävelysauvoihin. Seuraavaksi ohjaaja menee muutamille vierailuille mukaan ilman koiraa, seuraamaan muita koirakoita ja tutustumaan toimintaan. Ilman koiraa tehtyjen vierailujen jälkeen otetaan koira mukaan, ja ensimmäisille koiran kanssa tehdyille vierailuille lähtee matkaan joku kauemmin toiminnassa mukana ollut peesariksi tarkkailemaan ja tarvittaessa neuvomaan uutta koirakkoa. Muutaman tällaisen vierailun jälkeen koirakko on valmis osallistumaan vierailuihin itsenäisesti. Kaverikoiran tunnuksena oleva oranssi huivi on tienattu, kun koirakko on käynyt kuusi täysivaltaista vierailua.

Vierailukohteet valitaan koiran mieltymysten mukaan ja aika pian kävi selväksi että Fontos viihtyy lasten- ja kehitysvammaisten kanssa kun taas Kócos vanhusten ja kehitysvammaisten kanssa. Fontos ja Kócos ovatkin ehtineet vierailla jo monessa erilaisessa kohteessa: vanhainkodeissa, kehitysvammaisten luona heidän asumisyksiköissään ja myös laitoksissa. Fontos on lisäksi käynyt merellisessä kesätapahtumassa ja Rauman KR koiranäyttelyssä toimintaa esittelemässä sekä lasten päiväpuistoissa.

Onneksi kumpikaan koirista ei ole jännittänyt kävelyä liukkailla kivilattioilla eivätkä rollaattorit tai pyörätuolit ole aiheuttanut ihmettelyä. Vähän ehkä vain häiritsi, kun ei päässyt tarpeeksi lähelle ihmistä. Hissiinkin ne sopivat hyvin toisten Kaverikoirien seuraan. Sairaalasängyt eivät tuota minkäänlaista ongelmaa, äkkiäkös ketterä pumi nyt sänkyyn hyppää! Ensimmäisellä kerralla vaadittiin kyllä omistajalta nopeaa reagtiokykyä, että ehti kaapata kaverin syliin ja pois sängystä. Nykyään vanhukset jopa pyytävät sänkyyn istumaan tai makaamaan heidän viereensä, koiran pitää siis tapaamisilla olla puhdas hännänpäätä myöden.

Vaikka yksi vierailu kestää ajallisesti vain puolesta tunnista tuntiin, on se koiralle uuvuttavaa. Jos vierailupaikassa on ahdasta, kuumaa ja paljon asiakkaita, koira väsyy jo puolessa tunnissa, jopa nopeammin, eikä siltä ei voi vaatia enempää. Vierailupaikan henkilökunnalle tuleekin kertoa etukäteen, että koirat poistuvat turvallisuussyistä jos ne väsyvät, pelästyvät tai kokevat olonsa epämukavaksi kesken käynnin. Vierailut toteutetaan aina niin, että ne ovat miellyttäviä kaikille, niin vierailtaville ihmisille, kuin koiralle ja ohjaajallekin. Koiraa ei ikinä pakoteta mihinkään ja ohjaajan koiranlukutaito on äärimmäisen tärkeä, jotta hän huomaa milloin koira on väsynyt ja vierailu syytä päättää.

Fontos ja Kócos eivät koskaan käy vierailuilla yhdessä. Vierailukohteeseen mennään niin, että kullakin ohjaajalla on vain yksi koira ja koirakoita on vierailulla aina vähintään kaksi. Yksin ei saa mennä viralliselle Kaverikoiravierailulle. Koirat ovat vierailuilla kytkettyinä. Lastentapahtumissa lapset haluavat yleensä aina taluttaa koiraa ja siksi onkin hyvä pitää taskussa muutamaa ylimääräistä hihnaa. Ei ole lainkaan outo näky näissä tapahtumissa että koiran pannasta lähtee viisi talutushihnaa ja jokaisessa yhtä innokas taluttaja. Omistaja ei kuitenkaan saa koskaan antaa koiraansa kenenkään muun haltuun, vaikka sitä pyydettäisiin.

Kaverikoirien työasuna on oranssi kaverikoirahuivi ja meillä alkaakin yleinen hässäkkä kun huivi otetaan esille. Kumman vuoro on päästä vierailulle?? Kotiin jäävä on aivan selvästi pettynyt, kun ei pääse töihin ja vierailulta palaava haistellaan tarkkaan missä sitä ollaan oltu. Tämä toiminta on siis vienyt mukanaan emännän sekä pumitukset ja niin kauan on tarkoitus jatkaa kun Fontos ja Kócos ovat innoissaan tulossa mukaan. Tämä on heidän työtään ja emäntä saa toimia kuljettajana sekä ”henkivartijana”. (Teksti: Kaija Laihonen)

Kaverikoirat Kennelliiton sivuilla.

Kócos
Fontos